Vanhin poikani lähti taas takaisin opiskelukaupunkiinsa Helsinkiin. Sydän puristui kokoon ja kyyneleet valuivat, mutta yritin näyttää iloiselta ja urhoolliselta vilkuttaessani lähtöhetkellä. Poikani nauttii opiskeluistaan ja elämästään kaupungissa ja uutta on nyt myös tyttöystävä, ensimmäinen sellainen. Olen onnellinen hänen puolestaan. Mutta surullinen myös, jollain lailla haikea. Ennen joulua, kun poikani saapui, koin valtaisan  tunne-elämyksen. Hän oli jo saapunut, kun tulin töistäni. Yläkerrasta kuului riemukasta puheensorinaa ja sitten kuului vanhimman pojan naurunremahdus. Kaikki lapseni olivat siellä, yhdessä ja heillä oli hauskaa. Äitinä olin hetken valtavan onnellinen ja kiitollinen. Kun lapset kasvavat ja alkavat muuttaa pois kotoa, äitinä oleminen on paljon luopumista, asettumista taka-alalle, uuden paikan etsimistä omassa ja lasten elämässä. Haasteita riittää jatkossakin.