Liikunnan harrastaminen on alkanut kysyä mielikuvitusta ja todellista viitsimistä, kun säät ovat mitä ovat. Viime talvena tähän aikaan tarvoin pitkin hankia lumikengillä ja sitä kautta jatkui joulukuusta tuonne maaliskuuhun ainakin. Eipä tarvinnut liukkailla teillä kuljeskella. Nyt minulla on piikkaripohjaiset lenkkikengät ja niillä liukastelen pitkin enemmän tai vähemmän jäisiä teitä. Tietä on todella seurattava ja kulkupaikkaa vaihdettava vähän väliä, jotta pysyisi pystyssä. Välillä kuljen melkein hangessa. Hiekoitus ei pahemmin auta, kun hiekka luistaa jään päällä ja on salakavalaa. Toivon, että sataa lunta riittävän paljon, että voin siirtyä hankien päälle kulkemaan lumikengillä. Pakkasta ei tosin tarvitse paljon olla, vain sen verran sopivasti, että lumet säilyvät. En tahtoisi siirtyä pelkästään sisäliikuntaan, nautin ulkona kulkemisesta ja koirakin tarvitsee liikuntaa. Luottavaisena uskon, että parempi talvi vielä koittaa ennen kevään tuloa.